Käväisin eilen Saulin kanssa City Marketissa ostamassa joulutorttu tarvikkeita, sekä muita ruokajuttuja. Käppäiltiin siinä sitten vitamiinihyllyn ohi ja oli ihan pakko pysähtyä siihen selailemaan tarjontaa. Olen allerginen kaikille mahdollisille hedelmille mitä maa päällänsä kantaa. Sama juttu myös lähes kaikkien vihannesten kanssa. Vitamiinin saantini on siis todella rajallinen ja käytännössä saan sitä kaikkein eniten suoraan purnukasta. Olenkin syönnyt ahkerasti Multivitaa sekä pelkkää D-vitamiinia. Selailin netistä tietoa hyvistä ravintolisistä hiuksille, iholle ja kynsille, sillä haluaisin saada hiukseni parempaan kuntoon ja suojata niitä talven purevilta pakkasilta. Haluaisin myös saada kynteni takaisin semmoiseen hyvään kuntoon, millaisessa ne joskus olivat. Piimax kuulosti loisto tuotteelta, joten päätin namata mukaani sekä C + Kalkki D:n ja Pro-Vitan. Saa nähdä onko näistä meikäläiselle apua. Päivittelen tulevaisuudessa tänne blogin puolelle, että onko Piimax vaikuttanut :)
Ajattelin tässä Piimaxin ohella esitellä pari lemppari tee-makuani. Olen suuri kahvin ystävä, mutta olen aina myös pitänyt teestä. Kuitenkin, jos pitäisi valita jompikumpi, ottaisin kahvin. Nyt parin viikon sisällä musta on kuitenkin tullut kauhea tee rohmu ja keittelen onnessani teetä pitkin päivää monta kupillista. Nyt tee on siis syrjäyttänyt kahvin, mikä on tosi outoa :D Liptonin Forest Fruit ja Blueberry Muffin ovat tämän hetken suosikkejani, mutta himoitsen jo tässä vaiheessa uusia makuja, joita pääsen maistelemaan kun nämä kaksi saan juotua loppuun. Onko siellä ruudun toisella puolella teen ystäviä?